lauantai 24. marraskuuta 2012

Animaatioita

Tällä viikolla teimme animaatioita. Hahmot saatiin hienosti liikkumaan ja puhumaan.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Jännää!

Esko johdatteli meidät kemian maailmaan. Poltimme paperia, joka ei kuitenkaan palanut. Teimme värittömistä liuoksista värillisiä. Sytytimme tulen ilman tulitikkua. Suurta hämmästelyä ja ihmetystä!

torstai 18. lokakuuta 2012

Tuunailua



Syyslomaa odotellessa tehtiin vanhasta uutta. Oppilaiden kotoa tuoduista tarvikkeista tuunattiin keppihevosia!

torstai 11. lokakuuta 2012


Vierailimme Mikkelin uudistuneessa pääkirjastossa. Kirjastosta löytyi luokan suuria suosikkeja, Akimbo-kirjoja, sekä mukavia lueskelupaikkoja.


Kertotauluja, kertotauluja, kertotauluja...


 

 

torstai 20. syyskuuta 2012

Musisointia



Bändisoitto on polkaistu pari viikkoa sitten käyntiin. Kuvissa innokkaita laulajia, nokkahuilisteja ja basisteja, sekä lainarumpali Urpolan koululta.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

On ehditty leikkiäkin :)

Ötököitä joka lähtöön


Tämän viikon ympäristötiedon ja kuvaamataidon tunnit ovat kuluneet hyönteisten ja hämähäkkien parissa.

Maastojuoksukisailua

Sateisessa säässä juostiin tänään Mikkelin koulujen maastojuoksukilpailut. Suurin osa luokan oppilaista lähti innolla mukaan kisaamaan! Hienoa!

torstai 30. elokuuta 2012

Tämän viikon touhuilua










Retkeilyä Urpolan luontokeskuksessa, puutöitä ja koneompelua... Paljon mukavaa mahtui tähän viikkoon!

tiistai 21. elokuuta 2012

3B-luokan syksy käynnistettiin laatimalla luokan yhteiset pelisäännöt.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Hyvää hiihtolomaa!

























Hiihtolomaa edeltävällä viikolla ehdittiin pitää lelupäivä, rakentaa lumiveistoksia kisailun merkeissä sekä retkeillä hiihdellen. Harmittavan moni sairasteli, ja oppilaiden joukko harvenikin kolmasosalla viimeisen parin viikon aikana.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Talven touhuiluja








Alkutalven aikana vierailimme Mikkelin taidemuseossa, ja kulttuuripolku vei kakkosluokkalaiset tutustumiskäynnille Kenkäveroon.







Ystävänpäivää juhlistimme jäähallilla luistellen. Lopuksi kokoonnuimme auditorioon elokuvan pariin ja julistimme Ystävyys-piirustuskilpailun voittajat.






Tänään koulun maastossa hiihteli innokkaita eka- ja tokaluokkalaisia, osa kilpaillen ja osa retkeillen.